Hei! Innostus bloggaamiseen taas alkoi, ja senpä takia yritän uusiksi.
Aloitetaan vaikka nyt mitä kaikkea mulle on tämän parin vuoden aikana tapahtunut.
Mun edellinen suhde opetti mulle tosi paljon itsestäni ja elämästä, tajusin olevani erittäin hukassa mitä elämältä halusin, ja olin tosi loppuun palanut mutta tapasin nykyisen mieheni ja auttoi ja tuki niin paljon kuin pystyi.
Valmisuin vartijaksi joka tosiaan oli mun kutsumus ammatti, muutettiin Petrin kanssa asumaan yhteen, ja pari kuukautta niin olemme sen kanssa kuljettu vuosi yhdessä.Meillä on tosiaan tähän vuoden sisälle mahtunut kaikkea, mutta ennen kaikkea olen tyytyväinen ja onnellinen että olen oppinut nauttimaan elämästä ja rakastaan itseäni justiin sellaisena kuin olen.
Nyt oon vaan jatkanut kesääni työn parissa ja käyny festareilla, Käytiin Petrin kanssa jysäreillä, missä mä olin ekaa kertaa, nähtiin pandoraa, scootter, haddaway ja paljon paljon muita, mikä parasta tehtiin parisuhteeseen yksi rakkauden tukipylväs käytiin nimittäin hyppäämässä tandem benji hyppy yhdessä, mitä kummatkaa ei koskaan ollut tehnyt, meillä oli tosi kivaa ja nautittiin täysin rinnoin , sillä viime aikoina ollaan vietetty tosi vähän aikaa yhdessä töiden takia.
Himos jysärit tosiaan oli tähän tilanteesen just parasta, mä kokeilin härkä rodeota joka menikin tosi hyvin pysyin miltei 2 min siellä selässä. Käytiin jysärin yökerhossa. Tehtiin kaikkea kivaa ja paljon.
Kun lähdettii takas päin käytiin, virroilla pienessä pikku kylässä kattoos veteraani museota ja muutamaa pikku koru kauppaa, Petri tietenkin osti mulle aivan ihanan pinkeillä timanteilla olevan sydän korun, kyllä se tosiaan mut tuntee <3
Museo kiinnosti tosi paljon sillä se liittyi jatkosotaan ja kyllä petrikin vaikutti tosi kiinnostuneelta.
Tää viikonloppu oli tosi ihana pitkään aikaan, meidänkin parisuhde on niin arkiintunut että pieni tuollainen romanttinen viikonloppu kahdestaan rentouttaa ja muistuttaa toisiamme miksi toisiamme niin paljon rakastetaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti